Kun menet Japanissa metsään kymmenen lääkärin kanssa

Jonotan pääsyäni mittauspisteelle, jossa minun on pidettävä suussani testiliuskaa, joka kertoisi hetken päästä oman stressitasoni. Verenpaineenmittauksessa sydämeni pomppaili innostuksesta, sillä päivästä olisi tulossa jännittävä. Seison Tokiosta vajaa 200 km luoteeseen sijaitsevan hotellin kokoushuoneessa ja mietin, miten tässä näin oli käynyt.


Odotellessani omaa vuoroa verenpaineen mittaukseen, sydämeni pomppailee jännityksestä.
Sri lankalainen kollega pitelee suussaan stressitasoa indikoivaa testiliuskaa.

Olin ajautunut tilanteeseen, jossa valmistauduin hetken päästä harjoittamaan shinrin-yokua - metsäkylpemistä - siihen tarkoitetussa sertifioidussa metsässä japanilaisen urologin, Michiko Imain johdolla. Tohtori Imai toimii muun muassa kansainvälisen luonto- ja metsäterapiayhdistyksen puheenjohtajana, mutta ei puhu sanaakaan englantia. Ryhmäämme, joka on hetken päästä lähdössä metsään, kuuluu myös muita harvasanaisia japanilaisia lääkäreitä: neurologeja, plastiikkakirurgeja ja ihotautilääkäreitä.

Minun lisäkseni ryhmään kuuluu myös kaksi muuta henkilöä, jotka ovat koulutukseltaan muita kuin lääketieteellisen koulutuksen saaneita. He ovat matkustaneet tilaisuuteen Sri Lankasta ja Serbiasta. Ryhmäämme kuuluu Suomessa koulutuksen saanut yleislääketieteen erikoislääkäri, jonka kanssa olemme saapuneet yhdessä Japaniin EU:n maaseuturahastosta anotun hankerahan turvin.

Kaikkia meitä kansallisuuksia yhdistää yhteinen kiinnostuksen kohde: metsä ja sen hyvinvointia tuovat vaikutukset. Tästä syystä olemme kaikki kokoontuneet vuoristokylään Ueno-Muraan lähelle Naganon prefektuurin rajaa. Alueella sijaitsee suojeltu metsäalue, jossa asuu eläinlajeja, joita ei löydy luonnonvaraisena enää mistään muualta Japanista. Shinrin-yokua harjoittaaksemme jatkamme kylästä vielä korkeammalle vuorille. Tuolle alueelle ei päästetä kulkemaan muita kuin ryhmämme, jotta saisimme kokea hetken yksityisyyttä. Retki on siis ainutlaatuinen monella tapaa. Tämä olisi vastapainoa Tokion täyteen ahdetuille kaduille.

Näkymä hotellin pihapiiristä jokiuomaan.

Syvällä vuorilla aloittelemme shinrin-yokun eli metsäkylpemisen harjoitteet voimistelemalla. Michiko Imai näyttää mallia ja me kaikki muut teemme perässä. Valmistaudumme harjoituksilla siihen, että tulemme pian karistamaan keuhkoistamme suurkaupungin epäpuhtaudet. Lämmittelemme lihaksia yllätyksiä täynnä olevaan vuoristomaastoon. Tulisimme hetken päästä laskeutumaan alas vesiputouksen äärelle.

Saamme ohjeita alaslaskeutumiseen, vaikka kyse on yksinkertaisesti laskeutumisesta rappuja pitkin alas laaksoon. Muhkuraisia kiviä on siellä täällä pehmeän lehtimassan alla. Maasto on erilaista kuin Suomessa - tai Tokion keskustassa. Tilanne vaatii keskittymistä, sillä en halua heti joutua paikallisen plastiikkakirurgin paikkailtavaksi.

Tasapainoiluun keskittymistä kuitenkin häiritsee edessä avautuva näkymä vesiputoukselle. Näkymästä huolimatta selviän alas puiselle tasanteelle, jossa meidät ohjataan makaamaan vieri viereen ja keskittymään tähän hetkeen silmät suljettuina.

Taivasta näkyy sieltä täältä. Korkealla ylleni kaartuva lehvästö peittää näkymän taivaalle mutta se ei ole nyt tärkeintä, tärkeämpää on laittaa silmät kiinni - ja olla. Vuoristoilmaa on kevyt hengittää. Vesiputouksen ääni kumisee kivisessä jokiuomassa.


Teemme aisti- ja rentoutusharjoituksia vesiputouksen äärellä.

Rentoutumisen jälkeen siirrymme kirkasvetisen vesiputouksen äärelle. Lääketieteellinen retkikuntamme kaivaa viimeistään tässä vaiheessa kameroita esille, vaikka se ei sääntöjen mukaan kuulu shinrin-yokun harjoittamiseen. Shinrin-yokun tarkoituksena on kokea luonto kaikin aistein, jolloin myös keskustelu on kielletty.

Teemme vesiputouksen äärellä aistiharjoituksia ennen nousua takaisin ylös. Nousun aikana ryhmäläistemme kädet täyttyvät erilaisista lehdistä, puiden kaarnasta ja kasveista. Ihmeteltävää riittää, sillä jo korkeiden lehtipuiden läpi siivilöityvä valo on erilaista kuin missään kulkemassani metsässä muualla.


Maasto on jyrkkää ja maaperä täynnä yllätyksiä.

Imai opettaa meille läsnäoloharjoituksia ja erilaisia tekniikoita keskittymiseen, verenkierron aktivoimiseen ja siihen, kuinka löydämme lisää syvyyttä meitä ympäröivään vuoristomaisemaan. Tuijotamme edessä piirtyvän vuoren silhuettia ja opimme, kuinka saamme maiseman edessämme laajenemaan. Maistelemme kasveja, haistelemme ilmaa ja välillä huudamme vuoristokanjoniin. Ainoina suomalaisina olemme koko ajan suurennuslasin alla, joten Imai kyselee myös minulta kokemuksiani tulkin avulla. On siis turha yrittää lintsata tässä porukassa, koska lintsaava suomalainen jäisi hetkessä kiinni. Olemmehan yllätykseksemme olleet erittäin odotettuja osallistujia.

On siis nostettava kämmenet ilmaan ja kurotettava kohti aurinkoa. Kokemus on todentotta erilainen kuin jumppatunnilla Suomessa. Imaista huokuu sanaton japanilainen viisaus ja ympäröivä maisema huokuu ylevyyttä.

Metsäkokemukseemme kuuluu ruokailu metsän siimeksessä, jonne ryhmämme siirtyy varovasti kävellen. Maaperä on yllätyksiä täynnä ja eroaa kotiseutuni maapohjasta. Jalkapohjista lähtien tunnen, että metsän elementit ovat erilaisia kuin kotisuomessa.

Paikallisoppaan mielestä koko vuoristoalue on turvaton, ja ymmärrämme, että öisin siellä telttailu ei taida kuulua tapoihin. Sääolosuhteet saattavat muuttua hetkessä, mikä tekee tietämättömän turistin omatoimisen matkailun haastavaksi.


Istuin kannolla nauttien ateriaani, joka sisälsi paikallisen luomutilan herkkuja. Meni hetki ennen kuin pystyn jättämään annoksen ihailun ja siirtymään syömään.

Ruokailu kuuluu shinrin-yokun kokonaisvaltaiseen aistikokemukseen ja pääsemme nyt harjoittamaan makuaistiamme. Aiemmin olimme vuoristopolulla maistelleet limoneenia sisältävää kasvia, jota kasvaa siellä täällä. Ruokailusta nousee minulle retken kohokohta. Ruokalahja sisältää paikallisen Yotaccon luomutilan herkkuja. Nautin ruuasta, vaikka tuskin maltan koskea siihen, koska ruoka on niin kaunista. Meidän on kuitenkin syötävä viivyttelemättä, sillä hetkeen emme saa laittaa suuhumme mitään. Virallinen `post health check’ eli metsäkylvyn loppumittaukset odottavat hotellilla.

Metsälääketieteellinen tutkimus on päättymässä kirjatessani terveysvihkoseeni vastauksia omasta voinnistani. Näiden vastauksien lisäksi vihkoon merkitään alentunut syljen amylaasipitoisuus (ennen 36, jälkeen 37) sekä madaltunut verenpaine (ennen 135/81, jälkeen 118/75) sykkeineen (ennen 93, jälkeen 72). Ryhmän kesken käydään keskustelua ja vertaillaan tuloksia. Itse olen vieläkin lievässä jetlagissa, enkä oikein osaa suhteuttaa olotilaani numeerisille asteikoille. On vaikea vastata kysymykseen, tunnenko itseni rentoutuneeksi tai jännittyneeksi.


Tuntui vaikealta vastata meille annettuihin kysymyksiin, sillä koin kärsiväni aikaerosta. En kokenut olevani virkeimmilläni.

Serbialainen ihotautilääkäri Gorana Isailovic kysyy minulta, onko mittaustuloksilla oikeastaan mitään väliä - eikö riitä, että tunnemme itsemme onnellisiksi? Mutta ryhmämme johtajalle eli kiinalaissyntyiselle Qing Lille se ei riitä, kaikki on todistettava numeroiden avulla. Tämän opimme edeltävän päivän luennoilla, joissa kävimme katsauksen koko Japanin shinrin-yokun historian 1980-luvulta näihin hetkiin asti. Luennoilla kävimme läpi pääosin Aasiassa tehtyjä tutkimuksia metsäkylpemisen (ja mm. fytonsidien eli kasvista haihtuvien öljyjen) vaikutuksista NK-soluihin, stressihormoneihin, hermostoon, mielenterveysongelmiin ja masennukseen. Myös suomalaista tutkimustietoa esiteltiin luennoilla ja esille nostettiin Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorin Liisa Tyrväisen tutkimukset.


Tohtori Qung Li (vas.) toimii apulaisprofessorina Nipponin lääketieteellisessä yliopistossa ja on yksi johtavista metsälääketieteen asiantuntijoista. Paikallis-ja metsäterapiaoppaamme (oik.) kertoi elämästään kuihtuvassa vuoristokylässä. Kaupungistuminen etenee kovaa vauhtia myös Ueno-Murassa. Keskellä yleislääketieteen erikoislääkäri Janne Tuovila Oivallusvaarasta sekä allekirjoittanut liloissa housuissa.

Lopulta paripäiväisen vuoristoseikkailun päätteeksi kumarran syvään Michiko Imaille ja hän kumartaa minulle. Häneltä vastaanottamassani todistuksessa lukee nimeni ja sen yllä ”Certified Trainee in Forest Medicine”. Pälyilen lääkäreiden papereihin, joissa trainee sana on korvattu ylevimmin sanoin (Medical Specialist), mutta tuosta huolimatta onnittelemme toisiamme ja otamme ryhmäkuvia, sillä olemmehan kaikki valmistuneet Metsä-ja luontolääketieteen asiantuntijoiksi.

Minä, suomalainen toimintaterapeutti, ja kansainvälinen ryhmä lääkäreitä.


Tiiviin kaksipäiväisen koulutuksen jälkeen saimme todistukset. Seison sinisessä paidassa, vierelläni vasemmalla ryhmäämme ohjannut, kansainvälisen metsä- ja luontolääketieteellisen yhdistyksen puheenohtaja Michiko Imai. Kuva: MSPAAS archive.

57 katselukertaa

© 2020 Oivallusvaara Oy. 

  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram