Kaunis ja opettava kirjauutuus Oivallusvaarasta!
Tunnetko metsien kätköissä asustavat hiidet, tontut, menninkäiset ja haltijat? Tämä kirja esittelee suomalaisen mytologian metsänväkeä kauniilla tavalla kuvitettujen piirrosten, mukaansa tempaavien tarinoiden sekä mielikuvitusta herättelevien metsäleikkien avulla.
Kätköissä metsien -kirjan kirjoittaja ja kuvittaja on toimintaterapeutti ja luonto-opas Maria Levantin-Kuusilehto. Maria yhdistelee esikoisteoksessaan kahden eri ammattinsa vahvuuksia opastaessaan lukijoille millaista metsänväkeä suomalaisessa luonnossa asuu ja miksi metsässä vietetty aika on hyvinvoinnillemme välttämätöntä. Mukana on reilusti myös luovuutta kehittäviä ideoita ja askarteluohjeita.
Luo oma satumaailmasi lähimetsään ja lähde metsän kätköihin leikkimään ja voimaan hyvin!
Kirjan tarinat kertovat metsiemme parantavista vaikutuksista metsän näkymättömän väen avustuksella. Kymmenet erilaiset kirjassa esitetyt metsäleikit kehittävät luovuutta, älyllisiä toimintoja, tunne-elämää ja sosiaalisia taitoja. Samalla leikkien parissa kasvaa uusia luonnon ystäviä, jotka tulevat vastavuoroisesti pitämään huolta luonnosta, siinä missä luonto pitää huolta heistä. Kirja sisältää lisäksi näköhahmottamista ja hienomotorisia taitoja kehittäviä tehtäviä. Kirjan sisällön voi muuntaasatuluontopolun rasteiksi esimerkiksi päiväkotiin tai syntymäpäivien ohjelmanumeroksi.
Kirja sopii kaikille, jotka viettävät aikaa tai työskentelevät päiväkoti- ja alakouluikäisten lasten parissa.
top of page


Mukana retkelläsi hyvinvoinnin huipulle
38,95 €Hinta
bottom of page