Maria Levantin-Kuusilehto

Toimintaterapeutti

Olen toimintaterapeutti ja minulla on luonto- ja ympäristöalan perustutkinto luonto-opastuksesta ja lähihoitajan sosiaali- ja terveysalan perustutkinto kuntoutus puolelta. Lisäksi olen käynyt joukon muita koulutuksia mm. arkeologiasta ja hieronnasta.

Kiinnostuksen kohteinani ovat aina olleet luonto, historia ja Kalevala. Historian osalta erityisesti esihistoria kiehtoo minua sen ajan ihmisten luontosuhteen vuoksi. Myös retkeily ja vaellus ovat kuuluneet elämääni ja olen tutustuttanut omia lapsiani lajiin heti heidän syntymästään lähtien.

Pidän tärkeänä lasten luontosuhteen ja mielikuvituksen vahvistamista. Olen nuoresta asti ollut innostunut järjestämään lapsille satumaisia elämyksiä luonnossa ja olen hyödyntänyt myös ompeluharrastustani luoden erilaisia roolipukuja metsän keijukaisille ja peikoille.

Olen Oivallusvaarassa ollut mukana Luonto Kaikille -hankkeessa (LuKa). LuKa-hanke on Suomen Paralympiakomitea ry:n ja Metsähallituksen yhteinen hanke. Pilotoimme hankkeessa esteetöntä Metsävastaanotto-palvelua.


Pätevyydet:
Toimintaterapeutti
Lähihoitaja
Luonto-opas
Hygieniapassi
HätäEA